torstai 31. joulukuuta 2015

Moderni mustavalkoinen eteinen

Tadaa, saanen esitellä, lähes valmis eteisaula! Olen erittäin tyytyväinen tapettivalintaani ja sainkin aika kivasti mallailtu tapetin palaset kohdilleen. Tapetti on kauan aikaa sitten tehty kirppislöytö, samassa paketissa oli muutama muukin tapetinpalanen mustavalkoisella/vaalealla teemalla. Aika räväkkä, mutta hieno siitä tuli silti! Lattiavalinnaksi eteiseen olen pyöritellyt mielessäni valkoiseksi maalattua lankkulattiaa?

Tapetin kiinnittämiseen käytin ihan Erikeepperiä sudilla levittäen. Sähköpistokkeiden reikiin en levittänyt liimaa ja reiät läpi painoin ennen liiman kuivumista Lundbyn omalla pistokkeella. Näitä minulla ei ole kuin kolme, eli osaan tapeteista jää nuo reiät näkyviin, mutta eipä ne pahasti näy. Portaikkoon tein askelmiin puolikuun muotoiset matot mattamustalla d-c-fixillä. Meidän tyttökin osallistui tapetoimiseen levittämällä liimaa. Leikatakin olisi halunnut, mutta tässä kohtaa annoin sitten muuta silputtavaa vierelle. ;)




keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lisää kuvia purkuhommista, ja ensimmäinen tapetti!









Sopiva koti katsastettu

Mikä tämä on..? Remppablogi! Nimittäin pienoiskoossa.
Hello, täällä ruudun takana kirjoittelee 3-vee tyttösen äiti, joka tykkää näperrellä kaikkea, tällä kertaa kaikkea pienen pientä. Mulla on ollut jonkin aikaa haaveena ostaa vanha ränsistynyt nukkekoti ja laittaa se oman näköiseksi. Jossain vaiheessa mietin että keskeneräisenä piilotan sen kaapin perälle ja annan vasta valmiina lahjaksi tytölle. Nääh, huono idea koska se tarkoittaisi yöllä työskentelyä. Jossain vaiheessa myös appiukko valotteli että voi rakentaa nukkekodin kunhan teen pohjapiirustuksen.
No nyt kävi kuitenkin niin, että joulupäivänä käytiin tytön kanssa katsastamassa eräs Lundbyn koti, ja kaupat tuli! Koti ei ollut kallis, mutta ei myöskään sitä vanhinta mallia (mikä helpotti remppaa edeltäneitä purkutöitä). Jossakin vaiheessa vielä on ajatuksena ostaa alakerta, ja sen jälkeen haaveissa vielä yksi lisäkerros autotallin kera! No, kunhan saadaan ensin nuo kaksi kerrosta valmiiksi.
Ensin purkasin talon osiin (tää onnistuu kätevästi ruuvien ansiosta) ja sitten revittiin tytön kanssa tapetteja ja lattioita irti. Parhaiten tapetin irroittaminen onnistui märän rätin kera. Takaseinään en kyllä sähköjen vuoksi märkää uskaltanut käyttää, ja päätinkin sinne jättää vanhat alle. Ensin rempataan sisältä, sitten joskus julkisivu. Hommaa tässä kyllä taitaa riittää!